Shangri-La Frontier – Jakso 11

Tämän jakson alkupuolisko ilmentää täydellisesti, miksi olen pitänyt Shangri-La Frontierista niin paljon, ja miksi elämän ja kuoleman panokset eivät aina ole välttämättömiä vangitsevan tarinan kertomiseen.

Piilotettuihin tehtäviin eksyminen, ylivoimaisia pomoja vastaan taisteleminen ja pelaajan tason reilusti ylittävien, upouusien aseiden löytäminen – nämä kaikki osatekijät luovat avoimen maailman roolipelien vastustamattoman viehätyksen.

Hyvää viihdettä – oli se sitten videopeli tai anime – kuluttaessa voi uppoutua maailmaan niin syvästi, että unohtaa täysin sen epätodellisuuden.

Kun kanipomo takoo näitä aseita laulaen lauluaan, taustalla soivan kauniin sävellyksen säestämänä, minua ei voisi vähempää kiinnostaa, että pohjimmiltani katson välianimaatiota. Uteliaisuuteni ja sitoutumiseni tähän maailmaan painavat nimittäin enemmän kuin mikään ajatus, joka voisi rikkoa immersiota.

Ja sitten, kun ruutuun ilmestyy käyttöliittymä ja tajuaa, ettei asetta voi edes käyttää, se todellisuus yhtäkkiä murenee – enkä voi olla nauramatta.

Tässä jaksossa keskityttiin enemmän pohjustukseen. Siinä on monia hienovaraisia vihjeitä tämän mysteerisen kohtaamisen merkityksestä ja siitä, että se todennäköisesti liittyy traagisella taustalla varustettuun epäkuolleeseen NPC-hahmoon. Tämä olisi täydellinen tilaisuus kutoa pelimaailman taustatarinaa johonkin, jolla voisi olla myös todellisia seurauksia, sillä Arthur suunnittelee jotain.

Tämä taistelu ylittää pelkän kokemuspisteiden keräämisen tai kehuskeluoikeudet, perustuen niihin lyhyisiin välähdyksiin, joita olemme edellisissä jaksoissa Arthurista yksin saaneet. Jakso oli niin onnistunut, että se sytytti uudelleen innostukseni sarjaa kohtaan.