<< Back to article

Levykkeiden tarina

Muistatko vielä disketit? Et kai?

Tunnistatko edes tallennuskuvakkeen monissa ohjelmissa, kuten Wordissa? Kyllä? No, se kuvaa diskettiä.

Tietenkin disketti-ikonia ei ole tulostettu esineinä 3D-tulostimella; ne olivat todellisia tuotteita menneisyydestä. Disketti oli yksi ensimmäisistä tiedontallennuslaitteista ja mullisti tietokonemaailman tekemällä reikäkortit tarpeettomiksi. Sitä kutsuttiin myös "diskettiksi".

Selitän levykeaseman historiaa ja kuinka diskettejä käytettiin.

8 tuumaa (20,32 cm): Alkuvaiheet

Ensimmäiset levykeasemat ilmestyivät jo vuonna 1967, mutta ne olivat vain luettavissa ja niillä pystyi lataamaan mikrokoodia vain mikrotietokoneisiin; niiden alkuperäinen tallennuskapasiteetti oli tuolloin vain 81 KB. Mikrokoodit ovat laitteiden laiteohjelmistoja ja ohjauksia.

Diskettien koko oli 8 tuumaa (noin 20 cm), eli niiden halkaisija oli 20 cm. Se on melko suuri. Insinööri Alan Shugart keksi ne. Mutta vasta noin vuonna 1971 niitä voitiin sekä lukea että kirjoittaa ja alustaa.

Vuonna 1971 tietokoneet olivat työpöydän kokoisia; laitteet sijoitettiin pöydän alle, jättäen tilaa jaloille. Levykeasemat olivat jonkin verran pöydän takaosassa, josta disketit asetettiin paikoilleen ylhäältä. Jokainen levykeasema painoi 6 kilogrammaa, ja kuten tavallista, levykeasemia oli usein kaksi, sillä ensimmäiset tietokoneet toimivat ilman kiintolevyjä.

Virrankulutuskaan ei ollut suinkaan alhainen. Joka kerta, kun 8-tuumaisilta disketeiltä luettiin tai niille kirjoitettiin tietoa, ne kuluttivat 55 wattia tehoa.

Niitä kutsuttiin tyypin 1 levykkeiksi, ja niiden tallennuskoko oli vain 237,25 KB per 8-tuumainen levyke. CP/M oli tällaisten mikrotietokoneiden standardikäyttöjärjestelmä.

5,25 tuumaa (13,34 cm): Kotitietokoneiden markkinoille tulo

Ajan myötä koko muuttui ja disketeistä tuli pienempiä ja kätevämpiä, jotta ne mahtuisivat kotitietokoneisiin. Tuolloin esiteltiin ensimmäiset kotikäyttöön tarkoitetut tietokoneet, kuten IBM AT-XT, ja vastaavasti diskettien kokoa pienennettiin 5,25 tuumaan (noin 13 cm), jotta ne sopisivat kotitietokoneen levykeasemiin.

Tallennuskapasiteettia kasvatettiin, ja se nousi lopulta 1,2 MB:iin. Se riittää 50 artikkelille, joissa kussakin on 10 000 merkkiä ja joiden arvioitu koko on 20 KB kukin. Kuvadata oli tuolloin erittäin tallennusintensiivistä, ja kirjailijat, kuten tieteiskirjailija, työskentelivät WordStarilla, joka oli puhdas tekstinkäsittelyohjelma ilman kuvia tai lisäominaisuuksia.

Tekstiä pystyi vain muokkaamaan, mutta kuvia ei voinut lisätä. Tekstit vilkkuivat meripihkanvärisillä näytöillä pienissä monitoreissa tuolloin, joten ihmiset työskentelivät mukavasti tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan tai jopa ohjelmoinnin parissa kotitietokoneillaan.

Ne olivat kuitenkin alttiimpia sormenjäljille magneettikerroksella, ja disketit saattoivat vahingossa taittua, mikä tuhosi tiedot.

3,5 tuumaa (8,89 cm): "Modernit" disketit

Nyt on vuorossa viimeinen kehitysvaihe, joka tarvitsee vain magneettisen luku- ja kirjoituspään itse diskettien pinnalla. Diskettien kokoa pienennettiin edelleen 3,5 tuumaan (8,89 cm), ja ne saivat muovikuoren sekä suojukset lukupään alueelle. Tämä oli tarpeen, koska monet ihmiset koskettivat magneettikerrosta ja tekivät sen siten käyttökelvottomaksi. Diskettien magneettikerros on erittäin herkkä kosketukselle, sillä jokainen kosketus saattoi hapettaa sen ja jättää pysyviä sormenjälkiä.

Muovikuoren ansiosta diskettejä ei voinut enää taittaa, joten innovaatiot varmistivat levykkeiden korkean tietoturvan. Yksinkertaistetut kirjoitussuojalovet suojasivat tietoja vahingossa tapahtuvalta ylikirjoittamiselta, koska kun lovi vedettiin ylös, kirjoitussuoja aktivoitui. Tällöin asemille ei ollut sallittua kirjoittaa mitään, vain lukea.

Se on tilaa säästävä ja kätevä, joten sen voi helposti säilyttää diskettien muovilaatikoissa, sillä niiden halkaisija on hieman yli 8 cm. Siitä tuli tärkein tallennusväline noin 1990-luvulla.

Asematkin pienenivät ja ne sijoitettiin tilaa säästävästi tietokonekoteloon, sillä 1990-luvun puoliväliin mennessä 5,25 tuuman diskettejä ei enää käytetty. Vapautuneita 5,25 tuuman asemia käytettiin CD-asemien sijaan.

Tallennuskapasiteetti ja tietoturva

Disketit tarjoavat kuitenkin pienen tallennuskapasiteetin, eikä niillä juuri ole tilaa monille moderneille asioille. Vain tekstitiedostot tai pelkkä tekstimuotoinen lähdekoodi mahtuivat kokonaisuudessaan disketeille, mutta ne ovat erittäin kestäviä. Minulla on yhä diskettejä, ja niiden tiedot ovat säilyneet yli 40 vuotta.

Ne kuitenkin myös vanhenevat ja sektorit muuttuvat hitaasti käyttökelvottomiksi, koska ulkoiset tekijät, kuten Maan magnetismi ja matkapuhelinmastot, vaikuttavat magnetismiin. Disketin magnetismi katoaa hitaasti näiden vaikutusten vuoksi. Tämä näkyy myös VHS-nauhoissa, joissa kuva ja ääni vääristyvät monien vuosikymmenten jälkeen.

Usein tiedot voi pelastaa käyttämällä erityisiä diskettikopiointiohjelmia, jotka voivat toistaa lukuja useita kertoja tai jopa loputtomasti lukuvirheiden ilmetessä. Linuxissa se on esimerkiksi ddrescue tai retro-tietokoneen diskettikopiointiohjelmat. Toistuvilla luvuilla vanhojen diskettien tiedot saattoivat silti olla kunnossa ja siten turvallisesti siirrettävissä levytiedostoon. Pienellä epäonnella ne jäävät käyttökelvottomiksi tai ilmestyvät jopa "alustamattomina".

Pystyin pelastamaan muistojani 20–30 vuoden takaa, kun työskentelin vanhojen tietokoneiden kanssa ja kirjoitin lukemattomia tekstitiedostoja, BASIC-ohjelmia ja lähdekoodeja.

Vanhat kiintolevyt

Muinaisten kiintolevyjen kohdalla tilanne on samanlainen, mutta ne kestävät paljon pidempään, koska tallennuskerros on riittävän paksu pitämään tiedot turvassa. Toisin kuin nykypäivän modernit kiintolevyt, niissä on edelleen magneettinen pinnoite kuten disketeissä, joten niillä on myös vastaavanlainen pieni tallennuskapasiteetti kuin disketeillä.

Koska aivan ensimmäiset kiintolevyt toimivat MFM-modulaatiolla, jota käytettiin samalla tavalla myös disketeissä ennen kuin tallennuskapasiteettia yritettiin merkittävästi lisätä parannetuilla taajuusmodulaatioilla ja muilla magneettipinnoitteilla.

40 vuoden takainen 30 MB:n kiintolevyni toimii edelleen täydellisesti ja käy kuin ensimmäisenä päivänä. Mutta se on äänekäs, mikä on valitettavasti tyypillistä vanhoille laitteille. Monet retro-tietokoneet on varustettu kiintolevyemulaattoreilla tai levykeemulaattoreilla, jotta ne toimivat SD-muistikorttien kanssa; melu häviää ja retro-tietokoneet pysyvät hiljaisina.

1990-luvun puolivälin tienoilla noin 500 megatavun kiintolevyt ja PC-pelit CD-ROM-levyillä olivat normi. Kyllä, luit oikein, megatavuina, ei gigatavuina tai teratavuina. Peleissä oli usein esirenderoituja 3D-kohtauksia videotiedostoina CD-ROM-levyillä, sillä 3D-grafiikkakiihdyttimet kuten 3dfx ja Nvidia tulivat hyvin tunnetuiksi vasta 1990-luvun lopulla.

2000-luku: Erään aikakauden loppu

Vuosituhannen vaihteessa 2000-luvulla USB-muistitikut levisivät nopeasti ja alkoivat hitaasti syrjäyttää yhä vanhanaikaisemmat disketit. Diskettien tuotanto lopetettiin vähitellen. Viimeiset suuret valmistajat, kuten Sony, lopettivat diskettien tuotannon vuonna 2010. Disketit ovat kuitenkin edelleen käytössä niche-aloilla, kuten ilmailussa ja vanhemmissa koneohjauksissa.

USB-tikuilla ei kuitenkaan ole samaa tietoturvaa kuin disketeillä, koska ne voivat vioittua, jos USB-tikulle kirjoitetaan liikaa tietoa tai ne vedetään ulos, ja tiedot muuttuvat yhtäkkiä lukukelvottomiksi ja siten käyttökelvottomiksi. Siksi ne on aina "poistettava turvallisesti" ennen irrottamista.

Diskettien kohdalla näin ei ole; niitä pidetään erittäin kestävinä ja luotettavina. Jopa niche-aloilla, kuten ilmailussa, koneohjauksessa ja armeijassa, niitä käytetään edelleen tietyissä sovelluksissa. Diskettejä ei pidä poistaa asemasta, kun asema lukee tai kirjoittaa niille.

Japani ja disketit

Japanissa diskettejä piti liittää hakemuksiin, mutta velvollisuus kumottiin vuonna 2024. Vielä hiljattain oli tiettävästi noin 1 900 virallista menettelyä, joissa yritysten oli toimitettava lisätietoja joko disketillä tai CD-ROMilla.

Vastakkainen tapaus ei todennäköisesti ollut myöskään harvinainen. Esimerkiksi Tokion Meguron alueella sijaitsevan pankin kerrotaan veloittaneen aluehallinnolta kuukausittain 380 € maksun, koska viranomainen toimitti edelleen sitkeästi palkkatietoja lähettiläätse ja disketillä.

Syy tähän jatkuvaan käyttöön on kulttuuristen ja byrokraattisten tekijöiden yhdistelmässä. Niitä pidetään luotettavina ja ne tarjoavat suojan hakkerihyökkäyksiä vastaan, koska niitä käytetään erillään verkoista. Se on offline-media, mikä teki siitä houkuttelevan arkaluonteisille tiedoille; eli disketit eivät olleet koskaan aktiivisia, vaan ne täytyi asettaa asemaan luettaviksi.

Japanissa perinteitä kunnioitetaan, sillä siellä pätee yleisesti sanonta "never touch a running system" (älä koskaan koske toimivaan järjestelmään). Siis asenne "jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä". Diskettien ylläpito tuli pitkällä aikavälillä yhä kalliimmaksi, sillä levykeasemien ja varaosien tuotanto oli jo kauan sitten lopetettu.

"Sota diskettejä vastaan voitettu! Disketit ovat vihdoin menneisyyttä", iloitsee Japani.

Yhteenveto

Noin kolmen vuoden ajan Microsoft Windows 11 -käyttöjärjestelmä ei ole enää etsinyt uutta ajuria ensin asemalta A, joka oli perinteisesti varattu levykeasemille, vaan se etsii heti asemalta C.

Siksi asemakirjaimet A ja B olivat varattuja levykeasemille, ja kiintolevyille aloitetaan C:stä, ei A:sta.

Disketit ovat vanhanaikaisia, mutta vähäistä tallennuskapasiteettia lukuun ottamatta niitä pidetään kestävinä. Retrofanatikoille on mahtava tunne pitää diskettejä käsissään ja liu'uttaa niitä asemiin.

Jos haluat pitää diskettipakettia käsissäsi, voit tilata niitä täältä [1].